Latelan Lauri yllätti seuraajansa julkaisemalla videon, josta käy ilmi TV-persoonan olevan matkalla Roomaan.

Lauri Huttunen – paremmin Latelan Laurina tunnettu televisiokasvo – julkaisi Instagramin tarinat -osiossa tuoreen videon, jossa hän kertoo olevansa matkalla Roomaan. Lyhyt klippi keräsi nopeasti huomiota, sillä viime viikkoina Laurista on puhuttu runsaasti hänen tulevan oikeusprosessin vuoksi.

Latelan Lauria syytetään rikoksista, joita käsitellään oikeudenkäynnissä helmikuussa.

Mistä on kyse?

Videolla Lauri kuvaa lentokentän boarding-näyttöä. Mitään tarkempaa kontekstia hän ei paljastanut, mutta klipistä näkyy selkeästi, että matkan määränpäänä on Italian pääkaupunki Rooma.

Ainoa vihje, joka tarinasta näkyy on työkalujätti Milwaukeen vieraspassi kyseessä on siis mitä ilmeisimmin työmatka.

Kuva Roomasta
Latelan Lauri on matkalla Roomaan.

Viime aikojen otsikot

Latelan Lauri on ollut alkuvuodesta mediassa näkyvästi, sillä häntä vastaan on nostettu syytteitä, jotka etenevät Pirkanmaan käräjäoikeudessa helmikuun alussa.

Syytteiden nimikkeet ovat: laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.