Ylen aamu -lähetyksessä nähtiin tiistaina kevyt ja yllättävä hetki, kun meteorologi Anniina Valtonen poistui kesken lähetyksen – pilke silmäkulmassa.

Raskaana oleva Valtonen esiintyi tuttuun tapaan sääkartoilla yhdessä uutisankkuri Tommy Fräntin ja toimittaja Anna Lehmusveden kanssa. Lähetyksen alussa hän kävi läpi päivän säätilannetta ja kertoi, että plussakeliä on luvassa lähes koko maahan Lappia lukuun ottamatta.

– Tässä on sellainen mahdollisuus, kun tuolla itärajan lähettyvillä on hyvin lämmintä ilmamassaa. Jos siellä vain pääsee tuo pilvipeite repeilemään, plus kahdeksan voi olla ihan mahdollista, Valtonen sanoi lähetyksessä.

Fränti tarttui ennusteeseen ja kysyi, olisiko kyseessä jo pidempään odotettu lämpimämpi sääjakso.

– Onko tämä sitten se lämmin ilmamassa, jota on vähän ennustettu, että voisi loppuviikosta tänne tunkeutua? Fränti uteli meteorologilta.

Valtonen kuitenkin toppuutteli odotuksia.

– Joo, mutta se taitaa jäädä ehkä enemmän yritykseksi. Siellä on nimittäin vastassa aika voimakas läntinen virtaus, joka estää tuon kaikkein lämpimimmän pääsyn meille.

Tämä sai studion tunnelman kevenemään. Lehmusvesi heitti asiasta vitsin, johon myös Fränti lähti mukaan.

– Tyydytään sitten näihin vähän plussan puolella oleviin lukemiin, Lehmusvesi naurahti.

– Niin, tässä nyt taas vietiin meiltä sellainen toivo, Fränti heittäytyi vitsailuun.

Valtonen poistui

Tässä kohtaa Valtonen reagoi tilanteeseen omalla tavallaan.

– Minä poistun paikalta, Valtonen hieman naurahti, heilautti käsiään ja asteli pois kameran näkyviltä.

Valtosen poistumisen jälkeen Fränti jatkoi vielä humoristisella linjalla.

– No, kyllä jossain vaiheessa se kesä tulee.

Raskausuutinen paljastui lähetyksen aikana

Saman lähetyksen aikana Valtonen julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän kertoi odottavansa lasta. Kuvassa hän poseeraa Ylen studiolla ja esittelee raskausvatsaansa.

Päivityksen yhteydessä hän kertoi, että lapsen laskettu aika on kesällä.

Edellisenä päivänä Valtonen nähtiin lähetyksessä vielä väljemmissä vaatteissa, kuten löysässä paidassa ja neuletakissa.

Valtonen on aiemmin kertonut avoimesti perheestään ja taustastaan. Pariskunnan esikoinen syntyi pitkän, neljän vuoden yrityksen ja lapsettomuushoitojen jälkeen.

– Pitkään pelkäsin, että jotain tapahtuu tai pienokainen viedään minulta pois. Koska lapsettomuushoidoista ja epäonnistumisista jäi pettymyksen tunne, joka oli tavallaan normaalia. Kun pettymyksen tilalla olikin onnea, se oli aivan uutta ja ihmeellistä ja tavallaan myöskin pelottavaa. Mieli ei pysynyt alkuun perässä ollenkaan, Valtonen kuvaili.