Niko Saarinen nähdään myös seuraavalla Love Island Suomi -kaudella ohjelman juontajana.

Saarinen vahvisti jatkonsa MTV Uutisten haastattelussa ohjelman finaalin yhteydessä.

– Ihan mahtavaa päästä taas tekemään uutta kautta. Jokaisesta kaudesta oppii jotain uutta ja pääsee siihen rytmiin mukaan. Uskon, että kolmas kerta toden sanoo. Koitan pistää parastani ja toivon, että tulevat saarelaisetkin laittavat, Saarinen toteaa.

Hänen mukaansa päättyneen kauden mieleenpainuvin hetki oli Samuelin ja Roosan ero.

– Se ilta, kun Samuel ja Roosa erosivat, on jäänyt mieleeni. Se tapahtui vain puolta tuntia ennen kuin me menimme tulipaikalle ja se aiheutti sellaisen uudenlaisen asenteen myös minulle. Se oli kyllä jäätävä ilta ja ne heidän vastaukset tuntuivat minustakin pahalta. Elän niin heidän mukanaan siinä hetkessä, Saarinen sanoi.

Syksyn kuvaukset poikkeavat aiemmista vuosista, sillä Saarinen jätti aamuradion ja voi keskittyä täysipainoisemmin televisiotyöhön.

– Odotan sitä, että pääsen Espanjaan vähän niin kuin ”lomalle”. Senkin kannalta on hyvä päätös jättää aamuradio nyt pois, Saarinen toteaa.

Saarinen kertoi saaneensa radiosta lähtemisestään runsaasti palautetta. Hän aikoo keskittää energiansa jatkossa Nikotellen-podcastiin.

– Huomasin, että kerroin samoja juttuja sekä radiossa että Nikotellen-podcastissa, kun ei elämässä kuitenkaan niin paljon tapahdu. Nyt kaikki paukut menee podiin. En ole katoamassa siis mihinkään. Positiivisten viestien lisäksi tuli tietenkin paljon myös niitä, että jes vihdoinkin voi taas laittaa NRJ:n päälle aamulla. Heille tämä oli ilon päivä, Saarinen murjaisi humoristisesti.

Kesäsuunnitelmiin kuuluvat matkailu ja ajokortin suorittaminen.

– Käyn parhaillaan ajokoulussa, mikä on hyvin viihdyttävää kerrassaan. Toivon, että saan ajokortin ja jos sen saan, niin aion ajaa vaikka Haminaan tai Norjan lofooteille. Voi olla, että minusta tulee aivan karavaanari, Saarinen avasi suunnitelmiaan.

Lähde: MTV