Janni Hussin ura alkoi fitneksestä ja siirtyi mutkien kautta MM-ralliin ja televisioon
Vaikka aikaa 2010-luvun alkupuolesta on kulunut jo tovi, ei aurinkoinen Janni ole muuttunut positiivisuutensa puolesta mihinkään. Alunperin vahvasti fitness-alalle itsensä brändännyt kaunotar tunnetaan nykyisin paremmin radiojuontajana, rallikartturina ja tv-kasvona.
Tällä hetkellä Hussi nähdään muun muassa Koti koiralle– ja The Box Suomi -ohjelmissa.
Erosi Joel Harkimosta kesällä vuonna 2025
Juontaja ja yrittäjä Janni Hussi kertoi viime kesänä Instagramissa eronneensa Joel Harkimosta. Kaksivuotinen liitto päättyi virallisesti 14. lokakuuta ja tämän jälkeen Hussi suuntasi uuteen osoitteeseen Helsinkiin.
Lokakuussa julkisuuteen nousi tieto siitä, että Hussi asuu nykyään kolmikerroksisessa omakotitalossa yhdessä villakoiransa Harrin kanssa.
Paljastuksia yksityiselämästä
Nykyisin sinkkuna viihtyvä Janni Hussi on hiljattain tehnyt paljastuksia yksityiselämästään kertomalla muun muassa Seiskalle millaisista miehistä hän pitää.
Katso oheiselta videolta, miten Jannin ulkonäkö on vuosien varrella muuttunut.












