Podcast-paljastus: Harri Syrjänen myöntää erikoisen ruokariippuvuuden – tuttu monen suomalaisen jääkaapista.

Julkkiskokki Harri Syrjänen tunnetaan taidokkaista annoksistaan, mutta hänen omat ruokailutottumuksensa ovat yllättävän arkisia. Hän avaa tapojaan Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa.

– Olen ollut lapsena tosi huono syömään, ja aikuisena olen syönyt ihan mitä sattuu milloin vain, Syrjänen tunnustaa.

Erityisesti yksi raaka-aine nousee ylitse muiden: meetvursti.

– Hei, olen Harri Syrjänen ja olen meetvurstiaddikti, kokki sanoo pilke silmäkulmassa.

– Olen syönyt koko elämäni meetvurstia, siis ihan tuhansia kiloja. Laitan sitä aina leivän päälle.

Kulkenut mukana lapsuudesta asti

Syrjäsen mukaan tapa juontaa lapsuudesta asti – iltapalaksi syntyvät usein runsaat meetvurstileivät, jotka nautitaan vielä sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Hän tiedostaa valinnan epäterveellisyyden, mutta myöntää:

– Olen yrittänyt vieroittautua siitä, mutta se ei ole ikinä onnistunut.

Viime aikoina kokki on yrittänyt tehdä muutosta ja korvata meetvurstin esimerkiksi kalkkunaleikkeellä, johon hän lisää dijonsinappia maun vahvistamiseksi.

Podcastissa Syrjänen kertoo myös pizzavalinnastaan:

– Ainoa pizza, mitä syön, on pepperonipizza. Ja hätätapauksessa salami.

Arjessa perheen ruokapöydässä nähdään kuitenkin hyvin perinteisiä makuja. Kolmen lapsen isän kotona suositaan klassikkoa: lihapullia ja perunamuusia kermakastikkeella.

Lihapullien onnistumiseen Syrjäsellä on selkeä metodi:

– Ensin uuniin, ja vasta sen jälkeen paistetaan. Eli ensin kypsäksi uunissa ja sitten pintaväri.

– Se vie aikaa 20 sekuntia ja tuo hyvää makua.

Jälkimmäinen kommentti viittaa nopeaan konjakkiliekitykseen, jolla kokki viimeistelee lihapullien maun.

Lähde: IS